Kuvakertomus Taipaleen seurakunnan Luumäen kesäretkestä to 2.6.2026

Kirjoittanut: Irma Welling

Kesäretkiryhmää ohjasivat pastori Maija Korhonen ja Marjut Ahtiainen. Bussia kuljetti Markku Rapi, Tilausliikenne Rapista. Retkelle osallistujia oli 26.

1. Askolan Salpa-asema

Salpa-asemalla oppaina toivat Salpalinjan Oppaat ry:stä Jukka Olsson, Timo Kuhmola ja Matti Kyöstilä.

Salpalinja rakennettiin puolustuslinjaksi Suomen itärajan turvaksi ja pelotteeksi Venäjälle. Salpalinjalla ei kuitenkaan koskaan taisteltu. Virolahti-Luumäki-osa on vahvimmin linnoitettu osa, Salpalinjan ydin. Salpalinjan työt alkoivat Talvisodan jälkeen huhtikuussa 1940 louhintatöillä Virolahdella. Työt jatkuivat kesäkuuhun 1941 asti ja vuonna 1944 tehtiin vielä viimeistelytöitä. Puolustuslinja koostuu panssareiden kiviesteistä ja kaivantoesteistä, taistelu- ja yhteyshaudoista, kanta- ja kenttälinnoitteista sekä korsuista. Salpalinjan kantalinnoitteet ovat betonista ja teräksestä rakennettuja tykkiasemia, jotka kestävät tykkitulta. Kenttälinnoitteet ovat kevyempiä, maasta, puusta ja kivestä tehtyjä suojia. Rakennustöihin osallistui yli 35 000 rakentajaa ja 100 000 sotilasta sekä yli 2 000 lottaa muonitustehtävissä. betonia ja terästä sekä puutavaraa tarvittiin mahtavat määrät.

Salpalinja oli Suomen puolustusvoimien hallussa vuoteen 2003 asti. Vuonna 2003 se siirtyi yksityisten maanomistajien hallintaan.

Tutustuimme kiviesteisiin, panssarikaivantoesteisiin, panssaritorjuntatykin ja konekiväärin korsuun, konekiväärikupupesäkkeeseen ja konekiväärikorsuun ja teräspesäkkeeseen.

Panssaritorjuntatykin ja konekiväärin yhdistelmäkorsussa näimme asekammiot, joissa olivat aseiden jalustat maastokaarineen ilman aseita kummallekin aseelle ja majoitustilat 20 henkilölle. Majoitustilassa näimme hellan, ilmastointiputken ja suodattimia sekä vesisäiliön. Sisäänkäynnissä oli lähipuolustukseen tarkoitettu ampuma-aukko. Korsun katolla oli tähystyskupu. Korsu naamioitiin kasvillisuuden avulla ulkoseiniin jätettyjen kiinnitysrautojen avulla. Korsun ulkopuolella oli radion tankoantenni.

Kiviesteitä:

Yhdistelmäkorsu ulkoa ja sisältä:

Aseen jalusta maastokaarella, johon oli merkitty ympäristön kivet ym. maastomerkit:

2. Luumäen kirkko

Oppaanamme olivat Eija Mättö ja kirkkoherra Ilpo Parviainen, joka piti meille hartaushetken. Luumäen pitäjä perustettiin 1642 Lappeen pitäjästä. Nykyinen kirkko on kolmas ja se valmistui 1845. Se on alunperin hirsikirkko ja sinne on myöhemmin jouduttu asentamaan kiristysraudat estämään hirsiseinien pullistumista. Kirkko on pääsääntöisesti talvella pois käytöstä.

Presidentti P. E. Svinhufvudin hautajaiset Luumäellä olivat valtakunnallinen tapahtuma vuonna 1944 jatkosodan loppuvaiheilla. Paikalle oli kokoontunut valtion korkein johto, laajoja kansalaispiirejä sekä runsaasti pitäjän väkeä. Läsnä olivat muun muassa presidentti Risto Ryti puolisoineen sekä sotilasjohdon edustajia.

Kirkko ulkoa:

Kirkon alttaritaulu:

Presidentti P.E. Svinhufvudin hautakivi Luumäen hautausmaalla:

3. Kotkaniemen museo

Oppaanamme toimi Sirkka Sydänmaanlakka.

Svinhufvudit ostivat Kotkaniemen vuonna 1908, kun Svinhufvud valittiin Lappeen tuomiokunnan tuomariksi. Siksi Kotkaniemi oli paitsi maatila, myös virkatalo. 

Kierros alko salista, jossa oli punainen matto, jonka Ellen apulaisineen oli kutonut ryijytekniikalla kolmessa osassa. Salissa oli myös karhuntalja, joka ostettiin Siperian karkotusmatkan aikana. Ikkunan edustalla kasvavat kliiviat ovat Ellenin kliviioiden jälkeläisiä. Salissa on lukuisia tyynynpäällisiä, jotka Ellen itse on kirjonut. Ellen oli reipasotteinen ja työteliäs. Hän kasvatti mm. sinikettuja turkisten tekemistä varten. Hän kasvatti myös Karakul-lampaita kunnes ymmärsi, että vain Karakul-lampaan karitsoiden turkkia käytettiin   juuri niiden kiharuuden vuoksi.  Salissa oli myös toinen kynttilänjaloista, jotka Ellen oli ostanut peräti 12 lehmän hinnalla.

Svinhufvud vastusti keisarivallan käynnistämiä sorto- ja venäläistämistoimia. Keisarivalta hyökkäsi Svinhufvudia vastaan, kun hän vastusti Venäjän yrityksiä heikentää lainsäädännön avulla Suomen autonomiaa. Kenraalikuvernööri F. A. Seyn karkoitti 53 vuotiaan Svinhufvudin 27.11.1914 Siperiaan. Kun tsaarinvalta romahti maaliskuussa 1917, Svinhufvud vapautui keisarikunna karkotuksesta. Ellen vieraili Siperiassa kolme kertaa, vaikka matkaa sinne oli yli 600 kilometriä. Siperiasta vapauduttuaan Svinhufvud nimitettiin senaatin prokuraattoriksi eli oikeuskansleriksi huhtikuussa 1917. Eduskunta valitsi hänet talousosaston puheenjohtajaksi eli pääministeriksi. Svinhufvudin johtama senaatti antoi 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta hyväksyi 6.12.1917 Suomen itsenäiseksi tasavallaksi. Svinhufvudin johtama kolmihenkinen lähetystö matkusti Pietariin hakemaan Venäjän tunnustusta itsenäisyydelle ja se saatiinkin myöhemmin Leniniltä. Myöhemmin punakaartin vallankumousyrityksen johdosta pääministeri joutui piileskelemään ja painumaan "maan alle". Sisällisodan jälkeen 18.5.1918 eduskunta valtuutti Svinhufvudin toimimaan valtionhoitajana. Svinhufvud toimi pääministerinä vuosina 1930-1931. Hänet valittiin Suomen tasavallan kolmanneksi presidentiksi kaudelle 1931-1937. Hänen oli presidenttikautenaankin laillisuuden puolustaja. 

Seinältä löytyi taulu, jossa luki " Se on se Ukko-Pekan selkä leveä ja tottunut kestämään sellaisia tuiskuja, ettei toisen suomalaisen ole moista tarvinnut edes unissaankaan nähdä" (Uusi Aura 6.7.1930). 

Sali punaisine mattoineen ja karhuntaljoineen:

Salin toinen kynttilänjalka, joista Ellen oli maksanut 12 lehmän hinnan (kuvaaja A-M Kinnunen):

Saimme nauttia pehmeän maukasta lohipiirakkaa ja Ellenin kaakkua (kuvaaja A-M Kinnunen):

Kuvia Svinhufvudin valtiollisista hautajaisista vuodelta 1944:

Päivä oli antoisa sateesta huolimatta. Lämpimät kiitokset päivän järjestelyistä Maijalle ja Marjukalle sekä oppaillemme sekä turvallisesta kyydistä Markulle!