Taipalsaaren kirkko
Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
500
Avoinna sopimuksen mukaan.
Kaikki varaukset Taipalsaaren kirkkoon tehdään kirkkoherranviraston palvelupisteiden kautta.
Taipalsaaren nykyinen ristinmuotoinen puukirkko valmistui 1754. Kirkkoa on laajennettu 1840-luvulla. Kellotapuli valmistui jo 1750.
Taipalsaaren kirkon rakentajasta ja suunnittelijasta ei ole varmaa tietoa, mutta uskotaan, että hän oli sortavalainen Eskil Collanus, mies, joka muutama vuosi aikaisemmin oli perusteellisesti korjannut Lappeen keskeneräisen kirkon. Kirkko valmistui vuonna 1754, mutta viisikymmentä vuotta myöhemmin sen kattorakennelmat olivat niin huonossa kunnossa, että ne vaativat perusteellista korjauksia. Kattorakenteiden ohella korjattiin myös kirkon sisustusta.
Seurakunnan väestömäärä kasvoi voimakkaasti ja kirkko alkoi käydä ahtaaksi. Vuosina 1846-47 tehtiin perusteellinen remontti jonka myötä kirkko sai nykyisen ulkoasunsa. Kirkon vahvat honkaseinät sahattiin poikki ja aikaisemmin sisäänpäin olleet sakarat käännettiin ulospäin. Näin saatiin lisää sisätilaa. Remontin aikana uusittiin myös lattiat, lehterit, penkit, ikkunat ja saarnastuoli.
Viimeisin remontti Taipalsaren kirkossa on tehty vuonna 2019, jolloin kirkko maalattiin sisältä ja muun muassa kultaukset ja valaistus uusittiin.
Sijainti kartalla
Tiedustelut ja varaukset:
0405245400 ma-to klo 9-12
Tapahtumat
Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Tiistaimusiikki
Kaisa-Maria Tolonen, viulu ja Aino Juntunen, urut. Händel, Bach, Telemann. Vapaa pääsy.Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Kesäkonsertti
Emmi Kaijansinkko, laulu & Pinja Hasu, piano.Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Kesäasukkaiden kirkkopyhä
Kesäasukkaiden kirkkopyhäMuukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Tiistaimusiikki
Heidi Kajander, huilu, Clara Petrozzi, viulu ja Annika Helasvuo, sello. Vapaa pääsy.Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Kesäkonsertti
Satu Suni, viulu, Aaron Suni, sello ja Aamu Suni, piano. Satu Suni, viulu; Aaron Suni, sello; Hilda Suni, laulu ja piano; Liisa Suni, nokkahuilu; Aamu Suni, piano ja klarinetti; Eliel Suni, urut.Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Sanajumalanpalvelus
IltakirkkoMuukkolantie 1, 54920 Taipalsaari
Tiistaimusiikki
Saima Lumme, viulu ja Pia Lumme, piano. Vapaa pääsy.Muukkolantie 1, 54920 Taipalsaari