Taipalsaaren kirkkojen vaiheita

 Rovasti Samuli Kurkaan esitelmä, joka on pidetty Taipalsaaren kirkon käyttöönottojuhlassa 6.1.2020

Vuonna 1754 valmistunut Taipalsaaren kirkko on Etelä-Karjalan vanhin. Kellotapuli on samalta vuodelta. Lemin kirkkokin on maakuntamme vanhimpia. Sen rakentamisvuodeksi on merkitty 1786. Sisustus tuli valmiiksi kymmenen vuotta myöhemmin. Tuohon aikaan Lemi oli vielä Taipalsaareen kuuluva kappeliseurakunta. Se itsenäistyi vuonna 1807. Lappeen Marian kirkko vihittiin käyttöön kesällä 1794.  Seurakuntamme uusin kirkko on Savitaipaleella. Se valmistui vuonna 1924 kuutisen vuotta aikaisemmin sodassa tuhoutuneen tilalle. Tämä kirkko oli valmistunut vuonna 1827. Vanha kellotapuli on siellä vielä paikallaan. Jos Joutsenon kirkko ei olisi palanut vuoden 1918 sodassa, niin siellä olisi lähes yhtä vanha kirkko kuin meillä Taipalsaarella. Se otettiin käyttöön vuonna 1758.  Kannattaa muistaa myös Lappeenrannan ortodoksinen kirkko Jumalan Äidin Suojelun kirkko Linnoituksessa, mikä vihittiin käyttöön vuonna 1785. Se on maan vanhin ortodoksinen pyhäkkö. Se on maakuntamme toiseksi vanhin kirkko.

Nykyinen Taipalsaaren kirkko on jo kolmas suunnilleen samalla paikalla sijainnut Herran huone. Aikaisemmat kaksi olivat hieman pohjoisempana. Uusi kirkko haluttiin vähän lähemmäksi kappalaisen Virkatalo Vilkolaa. Seurakuntatalo ja virastot sijaitsevat nykyään tuon pappilan paikalla.

Seurakunnassamme on suhteellisen pitkät välimatkat. Tämä on vesien rikkomaa seutua. Kirkkomatkat ovat olleet monille pitkät ja hankalat. Ennen itsenäistymistä 1571 Taipaleen hallintopitäjän alue kuului Lappeen seurakuntaan. Kappelivaihe kesti vain noin kolmekymmentä vuotta. Ensimmäinen Taipaleen kirkko rakennettiin varmaan kappeliaikana 1500- luvun puolessa välissä. Minua mietityttää, että miten usein laajan Taipaleen väki pääsi kirkkoon tätä ennen. Vasta noin vuodesta 1540 Lappeen kirkko oli Linnoituksessa. Mutta sitä ennen se oli kaukana Kauskilan kylässä. Noihin aikoihin siirryttiin paavin kirkosta luterilaiseen oppiin ja järjestykseen. Taipale ei ollut mikään vähäinen pitäjä .  Vuoden 1572 tilikirjojen mukaan Taipaleessa oli 734 savua eli kotitaloutta ja Lappeella 769. Eli seurakunnat olivat lähes yhtä suuret väestöltään.

Käräjillä vuonna 1635 tuli esille, että Taipalsaaren kirkko oli romahtanut pysyen pystyssä vain tukien varassa. Määrättiin, että seuraavana kesänä pitää tehdä perusteellinen korjaus. Maaherrakin puuttui tähän asiaan. Joitakin isäntämiehiä tuomittiin sakkoihin niskuroinnista. Talolliset oli velvoitettu osallistumaan kirkonrakennustöihin. Heidän piti myös luovuttaa tukkeja hirsiksi ja laudoiksi sahattavaksi. Velvoitteen suuruus määräytyi talon koon mukaan. Vuoden 1641 talvikäräjillä päätettiin, että uusi kirkko on pakko rakentaa.

Vuonna 1639 Savitaipale ja suuri osa nykyisen Joutsenon seurakunnan alueesta erosi Taipalsaaresta. Nämä pitäjät itsenäistyivät.                                                                                                                                 

Savitaipaleelle oli rakennettu rukoushuone vuonna 1599 ja kirkko valmistui vuonna 1640. Sieltä ei tarvinnut enää tulla kirkkoon tänne Taipalsaarelle asti. Mutta lemiläisten kirkkomatka oli edelleen pitkiä. He saivat  kappelioikeudet vuonna 1688. Jo sitä ennen Lemille oli rakennettu omaa kirkkoa ensin ilman virallista lupaa ja sitten luvallisesti. Emäseurakunnan johto ei pitänyt näistä itsenäisyyshankkeista, sillä kirkkoherran palkka määräytyi seurakunnan koon mukaan. Taipalsaaren kirkkoherran leski ja kappalainen toimeenpanivat Lemin kirkon tuhopolton 13. 7. 1670. Se on Suomen kirkkohistorian yksi kummallisimmista tapahtumista. Likaisen työn tekijä Lauri Pekanpoika Rouhiainenkin sai nimensä kirkkohistoriaan. Lemiläiset tietysti rakensivat pian uuden kirkon, mikä valmistui vuonna 1688.  Heitä kuitenkin velvoitettiin osallistumaan myös emäseurakunnan kirkonrakennustöihin. On ymmärrettävää, että tätä vastustettiin, koska töitä riitti oman kirkon kunnossapitämisessä.

Taipalsaaren toinen kirkko valmistui vuonna 1674.

Suomessa elettiin kovia aikoja 1700-luvun alussa. Oli Iso-ja Pikkuviha. Vainolainen tuli idästä. Osa papeista pakeni Ruotsiin. Ruotsin ja Venäjän raja siirtyi 1743 Kymijokeen. Tätä Venäjän vallan alle joutunutta aluetta sanottiin Vanhaksi Suomeksi. Elettiin sekavissa oloissa. Taipalsaarelle tarvittiin huonokuntoisen tilalle uusi kirkko. Tähän kohteeseen kerättiin Vanhan Suomen kirkoissa kolehtirahaa huonolla menestyksellä. Ponnisteluja siunattiin kuitenkin. Kirkko ja kellotapuli valmistuivat vuonna 1754. Kirkon suunnittelijasta ei ole varmaa tietoa. Yleisesti uskotaan, että suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Eskil Collanus Sortavalasta. Varma tieto on, että nuorukainen Elias Heikinpoika takoi rakennustöissä tarvittavat naulat. Pitäjän miehet ajoivat valikoidut tukit hirsiksi vestettäväksi. Lankkusaha oli ahkerassa käytössä.

Hirsistä ja muusta puutavarasta rakennettiin ristikirkko. Tämä muoto kuvasi Jeesusta ristillä. Alttari piti sijoittaa itäpäätyyn ja pääovi länsipäätyyn. Naisten puoli oli pohjoisosassa ja miestenpuoli eteläosassa. Tämä näkyy vihkiparin asettumisessa alttarin eteen. Tuo perustuu siihen, että kirkkotaiteessa Jeesuksen äiti Maria seisoo usein ristin oikealla puolella. Saarnatuolin kuuluu olla pohjoisen puolella, sillä pohjoinen edustaa evankeliumia. Kirkkorakennukseen sisältyy muutakin symboliikkaa. Siis jo pelkkä rakennus puhuttelee ja julistaa evankeliumia. Sana, sakramentit ja Herran huone muodostavat yhden kokonaisuuden.

Taipalsaaren kirkkoherran pappila tuhoutui tulipalossa vuonna 1797. Tällöin arkistotiedot rakennustöistä tuhoutuivat. Tosin tärkeimmät kirkonkirjat pelastettiin.

Kirkko osoittautui aika pian liian pieneksi. Pitäjänkokouksessa määrättiin, että vanhemmalle väelle piti taata istumapaikka. Nuoremmat saivat seisoakin. Talolliset saivat parhaat paikat palkkioksi rakennustöihin osallistumisesta.

Jo vuonna 1811 tunnetut kirkonrakentajat Juhana ja Matti Salonen Savitaipaleelta lupasivat tulla johtamaan kirkon sisäpuolen uudistustyötä ja kattopaanutusta. Pastori Elias Löflund  ehdotti, että kirkko ja kellotapuli maalattaisiin keltaiseksi. Kirkkohan oli vielä maalaamaton. Tuo keltaiseksi maalaaminen toteutui vasta 1970 luvulla. Siis keltainen ei ole kirkon alkuperäinen ulkoväri. Kun kirkko ensimmäistä kertaa maalattiin vuonna 1848, niin ulkoseinien väriksi tuli helmensininen ja valkoinen. Kellotapuli sai samanlaisen värin. Korjaustyöt viivästyivät niin, että ne suoritettiin vasta vuosina 1846 – 1848. Osasyynä viivytykseen oli keisarikunnan rajoitukset metsänhakkuissa. Kirkko sai nykyisen ulkomuotonsa. Sisätilaa suurennettiin sahaamalla sisäänpäin kääntyneet nurkat poikki ja käännettiin ne ulospäin. Silloin uusittiin myös katto, lattiat, lehterit, penkit, ikkunat ja saarnatuoli. Savonlinnalainen puuseppä Mechelin oli mestarina. Tuolloin poistettiin profeettojen ja apostolien kuvat parvien seinustoilta. 

Kellotapulin romahtamista pelättiin 1840-luvun lopulla. Kansanrakentaja Taavetti Rahikainen Savitaipaleelta johti kellotapulin purkamisen ja uudelleen kokoamisen.

Kirkon paanukatto vaihdettiin peltikattoon vuonna 1897. Ristikin päällystettiin sinkityllä ruotsinpellillä.

Kirkon uudistamista jatkettiin 1900-luvun alussa. Kirkkoneuvosto oli eri mieltä kuin kirkonkokous suunnitelmista. Tuomiokapituli joutui ratkaisemaan erimielisyyttä tuottaneen asian. Korjausten vastustamiseen oli yleensä perusteena varojen puute. Kirkon kunnossapito vaatii köyhältä seurakunnalta paljon.

Vuosina 1903 – 1907 kirkon ilme muuttui monissa korjauksissa. Kirkkoneuvosto totesi vuonna 1901: ”  Kirkon sisäpuoli kaipaa kaikin puolin tiuristamista, koska lumi tuiskuaa sekä kirkkoon, että sakaristoon. ” Arkkitehdin apua tarvittiin mm. kupolin korjauksessa. Paikalle saatiin Karl Hård af Segerstad ( 1873 – 1939), jolla silloin oli virka Viipurissa. Hän oli suunnitellut mm. Viipurin kauppahallin ja Domuksen talon Helsingissä. Segerstad suunnitteli kirkkoon uuden alttarirakennelman ja numerotaulun.  Puuseppä Juho Makkonen teki alttarin puutyöt. Ikkunoita korotettiin, jotta parvet tulisivat valoisammiksi.

Kesällä 1906 kirkko maalattiin. Ulkomaalauksen urakoi paikkakuntalainen Juho Ahtiainen ja sisämaalauksen isoisäni Robert Kurkaa miehineen. Perimätietona kerrotaan,  että maalarikelkkoja varten tarvittiin suuri määrä köysiä. Kurkaa taiteili myös lehtikultauksen alttarille ja saarnatuoliin. Sitä hän teki yksin yöllä, jotta ilmavirtaukset eivät haittaisi. Hänellä oli työvälineenään myös oravanhäntä. Alttariristi on venäläisellä menetelmällä tehtyä takokultaa. Se ei muutu miksikään. Viime kesänä kultauksia tehnyt kultaajamestari Snellman kyseli minulta, että miksi Taipalsaaren kirkon alttarissa on ortodoksisen ikonostaasin piirteitä. Tällainen on harvinaista luterilaisissa kirkoissa. Osaisikohan tuohon kysymykseen joku vastata ?

Arkkitehdilla saattoi olla ortodoksisia vaikutteita.                                                                 

Vuonna 1906 kirkkoa alettiin lämmittää neljällä kaminalla. Se oli uutta. Kaminalämmitys oli käytössä 1970-luvulle asti. Nyt ostetaan kaukolämpöä.

Taipalsaaren kirkossa on joskus myös ollut alttaritaulu. Sen aiheena oli: Kristus ristillä. Tämä taulu ja Martti Lutheria esittävä maalaus sekä 1700 luvun saarnatuoli vietiin 1894 Viipurin kaupunginmuseoon ilmeisesti restaurointia varten. Joissakin tiedoissa kerrotaan alttaritaulusta: ” Hävinnyt sodan aikana. ” Voisikohan se ja nuo muut esineet olla tallessa jossakin ?

Vuoden 1918 sodassa valkoisten joukot valtasivat kirkonkylän 25.huhtikuuta. Ennen vetäytymistään kohti Lappeenrantaa muutamat punaisten joukosta sytyttivät kirkon tuleen ja lukitsivat ovet. He olivat asettaneet kirkkoon myös tykinammuksia tuhoa lisäämään. Mielakansaarelainen 15- vuotias poika Eino Juntunen oli kauppa-asioilla kirkolla. Punaiset pakottivat pojan vartioimaan tietä. Eino huomasi kirkosta tulevan savua. Hän hälytti apujoukkoja viereisestä Röytyn talosta. Poika pääsi ikkunasta sisään. Siellä katto oli jo tulessa urkuparven kohdalla. Eino vieritti tykinammukset kauemmaksi. Muodostettiin ämpäriketju. Viime tipassa palo saatiin sammumaan. Seurakunta hoitaa sankari- Einon hautaa ilmaiseksi. Tunsin Einon sisaren Elvi Juntusen, joka oli töissä Taipalsaaren hautausmaalla ainakin 1970-luvulla.

Savitaipaleen ja Joutsenon kirkot sekä Lemin kellotapuli ja pappila paloivat 1918 sodan melskeissä. Lemin kirkkoakin yritettiin polttaa. Setäni Ilmari on kertonut, että hän oli nuorena poikana töissä isänsä Robert Kurkaan maalariporukassa, kun Joutsenon kirkossa tehtiin sisämaalaus. Noin kolmen vuoden päästä kirkko paloi.

Herran huone vaatii jatkuvasti korjaamista ja huolenpitoa. Taipalsaaren kirkko sai sähköt kesällä 1937. Ulkomaalaus tehtiin vuonna 1955. Paikkakuntalainen Pentti Niiva urakoi sisämaalauksen vuonna 1961.

Vuonna 1975 suoritettiin suuri peruskorjaus ja nykyaikaistaminen. Seuraavana vuonna tehtiin sisä – ja ulkomaalaus. Silloin ulkopuoli maalattiin keltaiseksi, mikä oli uutta.  Ulkoseinät on maalattu uudellen 1990 luvulla ja viimeiksi noin kymmenen vuotta sitten. Peltikattokin on saanut uutta maalia.

Kangasalan urkutehtaan 18 äänikertaiset urut asennettiin kirkkoon vuonna 1977. Entisiä urkuja ei enää pystytty korjaamaan. Poljettavat urut saatiin vuonna 1923.

Seurakuntamme pitkästä historiasta kertoo sekin, että Taipalsaaren kirkossa on messukasukka vuodelta 1665. Silloin Anna Bertilsdotter Ruut lahjoitti sen seurakunnalle. Kirkon 250 – vuotisjuhliin 2004 taipalsaarelainen taiteilija Karoliina Kupias suunnitteli uudet messukasukan, stolan ja kirkkotekstiilit sekä kuultokudoksen ikkunaan. Kirkossa on myös ehtoolliskalkki vuodelta 1752. Kirkonkellot ovat vuosilta 1581 ja 1759.

Nyt saamme kiittää ja iloita viime vuoden sisämaalauksesta ja muista korjauksista.

Pääsemme kauniiseen ja toimivaan kirkkoon Jumalan puhuteltavaksi.