Taipaleen seurakunta on Reilun kaupan seurakunta

Savitaipaleen seurakunta kantoi Reilun kaupan seurakunnan arvonimeä 2007 - 2018. Myös Taipaleen seurakunnalle on myönnetty Reilun kaupan seurakunnan arvonimi 27.3.2019 alkaen.

Reilun kaupan seurakunta haluaa vaikuttaa kehitysmaiden ihmisten elämään ja sitoutuu käyttämään Reilun kaupan tuotteita. Arvonimen saatuaan seurakunta toimii positiivisena esimerkkinä sekä jäsenilleen että muille paikkakunnan asukkaille.

Reilun kaupan seurakunnat myös järjestävät tapahtumia Reilun kaupan viikolla ja kertovat Reilusta kaupasta toiminnassaan.

Reilun kaupan seurakunnan kriteerit

  • Seurakunta käyttää Reilun kaupan kahvia ja teetä kaikissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa.
  • Seurakunta käyttää säännöllisesti myös joitakin muita Reilun kaupan tuotteita, kuten kaakaota, suklaata, jalkapalloja, ruusuja, tuoremehua jne. Tuotteet voivat vaihdella saatavuuden ja sesongin mukaan.
  • Seurakunta osallistuu kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin valtakunnallisiin Reilun kaupan kampanjaviikkoihin organisoimalla teemaan liittyvän tilaisuuden tai tapahtuman.
  • Seurakunta tiedottaa aktiivisesti Reilusta kaupasta ja ottaa Reilun kaupan huomioon eri työmuodoissa, kuten diakoniassa, lapsi- ja nuorisotyössä ja rippikoulujen oppitunneilla. Viestintää on myös se, että seurakuntalaisille kerrotaan ruokailun tai kahvittelun yhteydessä, että tarjolla on Reilun kaupan tuotteita.
  • Toimintasuunnitelmaan kirjataan, miten Reilua kauppaa edistetään vuoden aikana.

Mikä on Reilun kauppa? Lue lisää ja katso miten voit osallistua toimintaan!

Reilun kaupan viikko

Reilun kaupan viikkoa vietetään joka vuosi viikolla 43.
Viikon tarkoituksena on muistuttaa kaikkia suomalaisia Reilun kaupan olemassaolosta ja siitä, miten kukin meistä voi omilla ostosvalinnoillaan vaikuttaa.

Myös Taipaleen seurakunta osallistuu Reilun kaupan viikkoon järjestämällä tapahtumia sekä kertomalla Reilusta kaupasta toiminnassaan.

reilukauppa.fi alkuperällä on väliä. valitse reilu kauppa.