Hautajaiset

Läheisestä luopumisen hetki on raskas. Se muistuttaa myös oman elämän rajallisuudesta. Jeesuksen sanoman kautta meillä on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä. Voimme siis jättää oman ja kuolleen läheisenkin elämän suurempiin käsiin. 

Surun keskellä tärkeää on läheisten tuki. Myös seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä niin hautajaisten suunnitteluun ja toteutukseen kuin muunkinlaisen tuen tarpeeseen.

Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Yhteisestä ajasta kiitollisena voidaan saattaa läheinen viimeiselle matkalle. Poisnukkunutta läheistä voi hyvästellä tutuin virsin ja raamatunkohdin. Yhteisessä rukouksessa pyydetään voimaa kaipaukseen ja suruun.

Hautajaisjärjestelyt

Hautajaisten käytännönjärjestelyissä auttaa ja neuvoo kirkkoherranviraston palvelupisteet. Yhteyden voi ottaa puhelimitse tai käydä paikan päällä. Virastossa sovitaan siunaustilaisuuden aika ja paikka sekä siunaava pappi ja tilaisuuden kanttori. Tämän jälkeen sovitaan hautauksen yksityiskohdista.

Jos vainaja haudataan muualle kuin Taipaleen seurakunnan hautausmaalle, hautapaikkaan ja siunaustilaisuuteen liittyvät järjestelyt hoidetaan kyseisen seurakunnan kanssa.

Vainajan siunaa tavallisesti oman seurakunnan pappi, mutta halutessaan omaiset voivat pyytää myös toisesta seurakunnasta heille ennestään tuttua pappia siunaamaan.

Toimituskeskustelussa ennen hautajaisia keskustellaan siunaavan papin kanssa siunaustilaisuuden käytännönjärjestelyistä. Tilaisuuden musiikki valitaan yhdessä kanttorin kanssa.

Esimerkkejä hautajaismusiikeista

Kirkkoon kuulumaton voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Vainajan tahto siunauksen toimittamisesta on otettava huomioon.

Uusi hautapaikka

Hautapaikka voidaan lunastaa vain kuolemantapauksen yhteydessä, kerralla enintään kaksi rinnakkaista paikkaa tai yksi uurnasukuhauta. Uurnasukuhauta on mahdollista lunastaa Taipalsaaren hautausmaalta ja Rauhanlaakson hautausmaalta.

Hinnasto

Haudanhoidosta sopiminen

Arkku siunaustilaisuudessa kukkien laskun jälkeen.

Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa.

Hautajaisjärjestelyt

Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Hautajaiset on omaisille tärkeä hetki suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.

Omaisen tunteet ja surutyö