Taipaleen seurakunnassa, Saimaan rannalla Etelä-Karjalassa, on haettavana B-kanttorin virka.


Taipaleen seurakuntaan haetaan monipuolista musiikin ammattilaista ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään kanttorin virkaan. Toivomme, että jumalanpalveluselämä ja sen kehittäminen on sinulle sydämenasia.

Seurakunnassamme on tämän viran lisäksi kaksi muuta kanttorin virkaa, joten työtovereiksesi saat sekä Jonnan että Ainon. Yhdessä muodostatte huipputiimin! Lähiesihenkilönä ja tiiminvastaavana toimii vastaava kanttori.

Työskentelet enimmäkseen Taipalsaaren kirkkopiirin alueella, mutta tarpeen mukaan pääset soittamaan myös Savitaipaleen ja Lemin kirkkopiirin soittimia. Oman auton käyttäminen on välttämätöntä, mutta koska ruuhkista ei ole tietoa, hurautat nopeasti työpisteeltä toiselle kauniita maisemia samalla katsellen.

Odotamme sinulta kokemusta jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten musiikin toteuttamisesta sekä seurakunnan musiikkitoiminnasta. Arvostamme oma-aloitteisuutta, ammatillista ja itsenäistä työotetta sekä hyviä tiimi- ja yhteistyötaitoja. Kokemus kaikenikäisten seurakuntalaisten parissa toimimisesta on vain plussaa. 

Taipaleen seurakunnassa sinua odottavat viidet urut, neljä flyygeliä ja lähes lukematon määrä pianoja. Harppuja, huiluja ja kanteleita hankitaan tarpeen mukaan. Myös 8000 seurakuntalaista, noin 30 työkaveria ja suuri määrä vapaaehtoisia odottavat sinua. Kolmen tasokkaan kirkkokuoron lisäksi meillä on monia muita kuoroja sekä lauluryhmiä.

 
Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkkohallituksen päätöksen nro 135 § 2 mukainen ylempi korkeakoulututkinto.

Viran palkkaus määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 601 mukaan (vähintään 2 845,14 €/kk). Lisäksi maksetaan harkinnanvaraista euromääräistä kokemuslisää aikaisemman työkokemuksen perusteella. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.


Virkaan valittavan tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote. Hakijan tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.

Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen lähetetään osoitteeseen: Taipaleen seurakunta, Nikkarintie 2, 54800 Savitaipale. Hakemuksen voi lähettää myös sähköisesti osoitteeseen: kirkkoneuvosto.taipale@evl.fi Hakemusten on oltava perillä perjantaina 29.9.2023 klo 15. Haastatteluun kutsuttaviin otetaan yhteys puhelimitse maanantaina 2.10.2023. Haastattelut suoritetaan ja niihin liittyvät taidonnäytteet annetaan Taipalsaaren kirkossa perjantaina 6.10.2023.

Virkaan valittavan toivotaan aloittavan 1.12.2023 tai sopimuksen mukaan.


Lisätietoja antaa kirkkoherra Lea Karhinen 
lea.karhinen@evl.fi, puh. 040 521 8980